Saapuminen Hossaan
Hossa sijaitsee Suomen itärajan tuntumassa, Suomussalmen kunnan pohjoisosassa. Hossan retkeilykeskus palvelee luontokeskuksen tiloissa Hossan kansallispuiston äärellä. Valtatie 5:ltä (E63) lähtien opasteet johdattavat perille retkeilykeskukseen.
Autolla
Valtatie 5:ltä (E63) käännytään Perangassa kohti itää Selkoskyläntielle (9190), jota jatketaan noin 25 kilometriä. Selkoskyläntien päättyessä käännytään vasemmalle Hossantielle (843), jota ajetaan noin 8 kilometriä Hossan luontokeskuksen opasteita seuraten. Jatkosalmentietä ajetaan vielä noin 700 metriä perille luontokeskukseen, jossa sijaitsee Hossan retkeilykeskuksen vastaanotto. Pohjoisesta päin saapuva voi oikaista noin 20 kilometriä, kun kääntyy valtatie 5:ltä jo aiemmin Kerontielle (843) ja jatkaa samaa tietä (843) perille Hossaan saakka.
Julkiset kulkuyhteydet
Hossaan pääsee linja-autolla koulujen loma-aikoina. Linja-auto pysähtyy Hossan Lomakeskuksen kohdalla. Pysäkiltä on matkaa retkeilykeskukseen tietä pitkin noin 6 kilometriä tai polkua pitkin noin 4 kilometriä. Kuusamon ja Kajaanin välillä valtatie 5:llä (E63) liikennöi linja-autovuoro. Lähin pysäkki on Perangassa, josta on matkaa Hossaan noin 30 kilometriä. Paikallinen Hossan taksi on yksi keino päästä bussipysäkiltä retkeilykeskukseen. Reippaat patikoijat pystyvät taivaltamaan matkan merkittyä polkua pitkin. Lähimmiltä lentoasemilta Kuusamosta (80 km) ja Kajaanista (200 km) voi jatkaa matkaa Hossaan esimerkiksi vuokra-autolla. Jatkoyhteyksien kannalta Kajaanin juna-asema (200 km) on paras vaihtoehto. Lähin rautatieasema sijaitsee Kontiomäessä (170 km).
Saapuminen Kylmäluomalle
Kalastajien ja retkeilijöiden suosima Kylmäluoma sijaitsee Taivalkosken kunnan koillisosassa. Kylmäluoman retkeilykeskus leirintäalueineen on keskellä luonnon rauhaa mutta helposti saavutettavissa valtatie 5:n (E63) Kuusamon ja Kajaanin väliseltä osuudelta.
Autolla
Opasteet ohjaavat valtatie 5:ltä kohti retkeilykeskusta noin 50 kilometriä Kuusamon kuntakeskuksen eteläpuolella. Risteyksestä on 2 kilometriä matkaa Kylmäluoman retkeilykeskukseen. Oulu–Kuusamo-tietä ajava kääntyy kohti Kylmäluomaa Taivalkosken kuntakeskuksen kohdalla. Kuntakeskuksesta lähtevää Jokijärventietä (8400) ajetaan 45 kilometriä valtatie 5:lle (E63), josta jatketaan matkaa kohti Kuusamoa vielä 10 kilometriä.
Julkiset kulkuyhteydet
Kuusamon ja Kajaanin välillä valtatie 5:llä liikennöi päivittäin pikavuoroyhteys. Kylmäluomaa lähinnä on Pajuluomantien risteyksen linja-autopysäkki, joilta on 2 kilometrin matka retkeilykeskukseen. Kylmäluomalla palvelee myös kylätakseja, joiden yhteystiedot saa retkeilykeskuksen vastaanotosta. Lähin lentoasema sijaitsee Kuusamossa (58 km). Rautateitse saapuva voi hyödyntää esimerkiksi Kajaanin, Kontiomäen tai Oulun asemaa jatkoyhteyksineen.